torstaina, joulukuuta 30, 2004

Lankaa lankaa

Hmmm... mitenhän tässä näin kävi? Mun piti ihan viattomasti vaan käväistä Novitan tehtaanmyymälässä hakemassa pari lankakerää, mutta jotenkin kävelin sieltä ulos reilusti yli kymmenen kerän kanssa... Pitää varmaan puolustautua sillä että Joensuussa ei Novitan tehtaanmyymälää ole, joten onhan sitä jotain neulottavaa oltava kun sinne kerta muutetaan. Järkevää todellakin, ihan kuin Joensuussa ei yhtäkään lankakauppaa olisi ja ihan kuin ei entisiäkin projekteja olisi kesken... Onneksi Mies lähtee Joensuuhun jo aiemmin, niin voin rauhassa piilottaa uudet langat muuttokuorman sekaan. Näistä langoista suunnittelen tekeväni ensi jouluksi joululahjoja, hyvä olla ajoissa, eikö niin ;-)
Lapasen_alku
Joululahjaksi saamani kanadalainen lanka tuli kerittyä ja ensin ryhdyin neulomaan siitä sukkaa ohjeen mukaan. Noin 8 sentin kohdalla totesin että ei hyvä, liian iso tulee, joten purin sen pois. Värit näyttivät kyllä erittäin hyviltä. Sitten päätin tehdä lapasen niiden unelmalapasten tyylillä. Parin sentin neulomisen jälkeen totesin että ei hyvä, liikaa silmukoita, mutta saisikohan näistä kääntövarsisukat? Seuraavana päivänä totesin että ei saa ja taas purettiin. Joten koska taas kerran oltiin alussa, aloitin uudelleen lapasia. Kuvio tulee Eeva Haaviston kirjasta Sata kuviokudinmallia. Nyt ensimmäisellä lapasella on mittaa jo vähän yli 10 senttiä ja kuvio näyttää mukavalta. Lanka tosin on kovin ohutta, joten en tiedä tuleeko näistä lapasista mitään kovin lämpimiä, mutta ainahan sitä yhdet edustuslapaset on oltava ;-)

Lapasten lisäksi olen ehtinyt neuloa joitain senttejä alpakkahuivia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti