tiistaina, helmikuuta 15, 2005

Lankadietti alkoi

No niin, muutto on takana ja koti suunnilleen asuttavassa kunnossa (viikko siihen meni). Vielä puuttuu hyllyjä ja varasto on järjestettävä, mutta ehtiihän tuota. Ilmat Joensuussa ovat olleet kauniin keväiset, aurinko on meitä hellinyt. Lunta täällä kyllä piisaa ihan toisella tavalla kuin Helsingissä.

Langat ja muut käsityövermeet löysivät paikkansa ja viikonloppuna ehdin jo vähän istahtaa ja tehdäkin jotain. Lauantaina kävin Joensuussa neuletapaamisessa, kiitos seuralaisille, oli mukava tavata. Helsingissä en niihin koskaan ehtinyt, mutta jospa täällä ehtisin jatkossakin.

Tapaamisessa ja myöhemmin illalla neuloin kirjoneulelapasta jota olen tekemässä mustasta ja pätkävärjätystä langasta. Oikein hyvältä vaikuttaa. Sain myös valmiiksi vihreästä Woolista pipon pojalleni. Arjangon luonnonkuitulanka päätti kehitellä itseensä solmuja ja sen uudelleen käärimiseen hukkaantui paljon hyvää neulomisaikaa. Lopulta lanka antautui ja pääsin jatkamaan ranteenlämmittimien tekemistä. Sainkin yhden valmiiksi. Lankaa ei siihen paljoa kyllä mennyt, ehkä noin 25 g. Pitääpä ottaa se kauppaan mukaan ja punnita (mulla ei ole omaa vaakaa).

Koska tänään alkoi lankahamstereiden dietti, kävin eilen illalla keskusteluja lankavarastoni kanssa siitä mitä heistä pitäisi isona tulla. Muutamat kerät ilmoittivat innokkuutensa muuntua vauvan myssyiksi, kaula- ja hartiahuiveiksi, tossuiksi ja lapasiksi, toiset olivat hyvin hiljaa. Erittäin hiljaiksi jäivät kolme kerää lilaa Butterfly-lankaa jotka ovat ostoskoriin hypätessään väittäneet että heissä olisi ainesta pikkutytön puseroksi... Oliskohan kellään Butterflylle sopivaa tytön kesäpuseron ohjetta?

Muutama nalle-kerä ilmoitti halunsa tulla lapasiksi ja vaativat kaverikseen mustaa nallelankaa. Se kerä piti sitten käydä ostamassa eilen. Koska pohdinnassa on ollut myös edellisen Ullan ohjeilla toteutettu ylhäältä päin neulottu pusero, mukaan lähti myös kerä mustaa viola-lankaa, tennessee ei ole kiiltonsa takia suosiossani. Tällä kerällä on tarkoitus tehdä mallitilkku, jotta kerrankin saisi sopivan puseron... Jos vaikuttaa hyvältä, lisää violaa muuttaa meille, mutta siis vasta dieetin päätyttyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti