sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2005

Tuliaisia

Kyllä se on mukavaa kun systeri tulee käymään tuolta toiselta puolelta maailmaa. Tuliaisina sain Knittersin kesä- ja Interweaven syksynumeron sekä ison kasan ristipistolankoja. Valitettavasti en voi näyttää miten ison, kotitietokoneeni on nääs rikki ja vika on luultavasti emossa, joten ei mikään pikkujuttu. Tällä työkoneellani taas ei ole mitään kuvasoftaa enkä nyt jaksa ajatella sellaisen asentamista. Knitters -lehdessä oli kivoja malleja joista pari voisi oikeasti toteuttaakin, langat vaan puuttuu, kuinka ollakaan ;-) Satakieli-lankakin oli päässyt lehden omaan mainokseen, hienoa! Mainoksissakin oli paljon mielenkiintoisia juttuja, pitää joskus ehtiä seikkailemaan noille nettisivuille.

Talojuttu etenee vauhdilla, ensi viikolla on kuntotarkastus, joten voi olla että jo loppuviikolla olemme talonomistajia... Merkillistä sinänsä että useissa pankeissa kiertely tuotti myöntäviä tuloksia joka kerta, en ole moiseen ollenkaan tottunut kun aiemmin jos on sanaa laina pankissa vilautettukaan, vastaus on aina ollut kieltävä. Eikä tässä mitään kroisoksia olla edelleenkään. No, hyvä sinänsä että lainaa suostuivat antamaan ja eipä se auta kuin toivoa että kaikki menee hyvin, sekä kuntotarkastuksessa että kauppakirjojen allekirjoittamisen jälkeen. Monia ajatuksia talosta on, katsotaan mitä niistä kaikista tulee.

Käsityörintamalla on ollut vähän hiljaista talojutun myötä, Branching Out huivia olen jonkun verran neulonut ja kirjoneulelapasia kasvivärjätyistä langoista. Niin ja olihan meillä lauantaina neuletapaaminenkin Joensuussa Vapaudenpuistossa, kiva oli nähdä Helka ja Jaana. Monet ihmiset katselivat hymyillen meidän neulontaa ja joku sitä kommentoikin. Potteriakin olen lueskellut, kiitos vaan Helka lainasta.

1 kommentti:

  1. Minäkin olin menossa talvella _pyytämään_ asuntolainaa hattu kourassa, mutta yllättäin meille tarjottiin lainaa. Onneksi mies osasi vedättää ja kilpailuttaa pankkeja, minä olisin onnellisena tyytynyt ensimmäiseen tarjoukseen- kun nyt joku kerran suostuu meille lainaa myöntämään.

    Iso juttu, joten jaksamista koko teidän poppoolle!

    VastaaPoista