sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009

Lomailua ja pikkuneuleita

Kulunut kuukausi on pitänyt sisällään kovasti varattuja iltoja ja muita iltoja jotka ovat vain hävinneet käsistä. Nämä toivat tullessaan totaalisen tylsistymisen (koska käsitöitähän on ehdittävä tehdä), mutta onneksi koko juttu keskeytyi viikoksi kun lähdimme koko perhe aurinkoa metsästämään Teneriffalle.



Emme kuulu siihen porukkaan joka reissaa etelässä joka vuosi, ei todellakaan, meistä kukaan ei ole koskaan ollut noin kaukana koto-Suomesta. Nyt oli sopiva aika lähteä, rahaa oli säästetty ja lapset olivat sopivan vanhoja, ei liian pieniä että pitäisi koko ajan vahtia, eivätkä liian vanhoja että kaikki olisi vaan tylsää. Loma oli juuri sitä mitä kaipasimme, uimista, lämpöä, rauhaa ja unta. Kävimme Teidellä ja Loro Parquessa, muun ajan vietimme hotellin uima-altaalla tai kaupungilla kävellen.


Reissussa oli mukana parikin neuletta, mutta valmista ei vielä tullut. Yksi huivi on ollut tekeillä pitkään ja sainkin reissussa sen tehtyä niin valmiiksi että enää päättelykerros olisi edessä. Palaamme tähän myöhemmin.

Muuten onkin sitten ollut pikkunäpertelyn aika

Tässä tunnelmia kuluneelta kuukaudelta ja kauempaakin. Punaiset pipot (3 kpl) ja vihreä peruspipo ovat viime aikojen tuotantoa, kaikki ovat jo päässeet käyttöön. Yläreunassa oleva tilkkualusen kantopussi on tosi kätevä, nyt alunen ei ole aina jossain lattialla pyörimässä. Hieman on lankaakin varastoihin päätynyt, himoittua Wollmeiseä ystävien kautta.

2 kommenttia:

  1. Ihania lomakuvia, etenkin ne uinnista rypistyneet varpaat ;o)

    VastaaPoista
  2. Viikko auringossa ja ennen kaikkea valossa on tehnyt ihmeitä monille työkavereille tänä syksynä - toivottavasti siis teillekin. Ja nythän täällä Suomessa on kunnon talvi eikä vesisadetta ja talven selkäkin on taittumassa ihan kohta.

    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista