maanantaina, toukokuuta 30, 2011

Tilkkulaukku - Quilt bag

 Tämä projekti alkoi jo helmikuussa tilkkujen leikkelyllä ja ompelulla kun löysin kivan kassin ohjeen. Minulla oli Modan Freebird kankaita yhden Jelly Roll:in verran odottelemassa inspiraatiota ja tästä se nyt löytyi.

Kassin teko kesti vähän turhankin kauan, palaset pyörivät pöydällä tikkausta odottamassa useamman kuukauden, mutta lopputuloshan on tärkein. Nimittäin vähänkös olen tyytyväinen tähän kassiin! Tilaa riittää ja värejä on reilusti. Tilkkusaumat menevät kauniisti eikä vinksin vonksin.Vetoketju laukun ylälaitaan onnistui myös hyvin. Tuli tämän projektin kanssa todettua (taas kerran) että kun kärsivällisesti jaksaa silittää palat aina yhden ompeluvaiheen jälkeen, niin lopputulos on paljon parempi kuin ilman silitystä.

Sisäpuolella maltoin ommella jokaisen sauman käsin piiloon (ohjeesta poiketen) joten sisäpuolikin on mielestäni todella onnistunut. Tähän ei mitään vuorikangasta tarvitse ollenkaan. Tasku kyllä piti saada jotta pienempikin tavara kulkisi mukana, joten sekin on käsin ommeltu paikoilleen. Laukku sai myös pahvipohjan jonka päällystin vahakankaalla.

Kyllä nyt kelpaa kesälomalle lähteä, tämän kassin on nimittäin tarkoitus kulkea reissussa mukana täynnä käsityöjuttuja. Tosin kesälomaa pitää vielä jokunen viikko odotella...

Ihania hellepäiviä kaikille, niitä ainakin tänne itä-suomeen lupailtiin lähipäiviksi.

7 kommenttia:

  1. Oi kun pirteä ja hienosti tehty kassi!

    VastaaPoista
  2. kyllä kannatti jaksaa projekti loppuun. Minusta on ihana kun on nähty loppuun asti vaivaa ja laukun sisuskin on kunnolla tehty!

    VastaaPoista
  3. Upea kassi! Sinä se osaat ommella. Tuon unelmissaan-osion voi jättää pois blogin nimestä.

    VastaaPoista
  4. Todella kiva kesäkassi!

    VastaaPoista