sunnuntaina, joulukuuta 29, 2013

Syksyn kooste ja joulujuttuja

Joulu sitten kuitenkin pääsi yllättämään ja vielä aatonaattona ompelin viimeistä joululahjaa, puhelinpussia siskolleni. Niin kiire tuli että jäi kuvakin ottamatta.

Muutaman kosmetiikkapussin ompelin lahjaksi. Näihin oli kiva harjoitella erilaisia tikkauksia, muutama lisää on vielä tulossa.
Pari tyynyliinaa (pitsinen ja sydän) myös valmistui.
Tämän vuoden joulukortit tilasin Ifolorilta. Sinänsä helppoa, mutta ensi piti ommella nuo sydämet :-) Kuvauksen jälkeen sydämet pääsivät roikkumaan olohuoneeseen.
Syksyn aikana olen neulonut parit lapaset ja yhdet sukat, neulominen on jäänyt huomattavan vähiin tänä syksynä.
Ompeluksia sitten onkin tehty hieman enemmän, nimittäin kasseja paksummista canvas-kankaista. Kankaissa vanhoja ja uudempia hankintoja, Ikeaa, Vallilaa yms. Ja kuinkas ollakaan, kellot hurahti nurinperin, no onneksi ei vauhtia haittaa.
 X-mas presents and autumn knits and sews.

5 kommenttia:

  1. Oletpas ollut ahkera lahjojen tekijä. Hauska idea teettää joulukortit omatekemistä jutuista. Valkoisten lapasten kuvio on todella kaunis.

    VastaaPoista
  2. Olet siis saanut jotain aikaiseksi ;)
    Minä sen sijaan en :D Yhdet sukat sain laittaa sentään joululahjaksi. Siinäpä se itsetehtyjen osio taisi olla.. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Marle. Lapasten ohje löytyy Kaneli-lapasten nimellä netistä tai Ravelrystä.

    Pysseliini: Jotain on aina valmistunut, mikään muu ei sitten olekaan edennyt, paitsi tietysti suunnitelmat ;-)

    VastaaPoista
  4. Oletpa ollut ahkerana ja saanut kaikkea ihanaa aikaiseksi.
    Onnellista Alkavaa Vuotta Sinulle.

    VastaaPoista
  5. Paljon olet ahkeroinut ja kaunista! Liityin lukijaksi blogiisi, kaikkia kivaa löysinkin!

    VastaaPoista